08.07.2009
Tallin omistajan tiedot lisätty.



Tallin tilat

Ventos sijaitsee Pohjois-Karjalan kauniilla kannaksilla ja antaa mahdollisuudet monenlaiseen toimintaan. Maasto on monipuolinen ja lukuisat lammet ja järvet antavat tallilaisille mahdollisuuden käydä välillä pulahtamassa vedessä hevosineen. Niittyjä ja peltoja on silmin kantamattomiin, eikä kotoisissa havupuuvaltaisissa metsiköissäkään ole valittamista. Ventos sijaitsee ihan maalla, eikä tarvitse pelätä henkensä kaupalla, että hevonen juoksisi metsäreissulla moottoritielle tai joku hurjapää eksyisi noin vain hurjastelemaan tallin lähistölle. Valitettavasti emme voi tarjota kilometrien pituisia, hienoa hiekkaa täynnä olevia hiekkarantoja meren tuntumassa, emmekä lumisilla vuorenhuipuilla viimeisteltyjä vuorirykelmiä, mutta voimme tarjota mahtavan elämyksen Suomen omassa perinnemaisemassa.

Pitkä ja kiemurainen hiekkatie johdattaa sinut Ventokseen ja sitä ympäröi kauniit puukujat. Tallin pihapiiri koostuu tallin omistajan asuinrakennuksesta ja vähän matkan päässä sijaitsevasta suuren suuresta tallirakennuksesta. Punavalkoisessa tallissa on kaksi osastoa, jotka kätkevät erikseen sisälleen tammat ja orit. Näitä siivekkeitä yhdistää pienikokoinen huone, jonne hevosten varusteet ja rehuvarasto sijoittuvat. Tämän tallirakennuksen takana katos, jossa on omat sarakkeensa lantalalle, puruille ja karsinanpuhdistusvälineille. Kaikki pyritään pitämään kaikkien saatavilla, joten olisi toivottavaa, että se joka käyttää, palauttaa. Pienemmät tarhat ovat lähellä pihapiiriä, mutta varsinaiset laidunmaat löytyvät vasta pienen kävelymatkan päästä. Siellä hevoset saavat kaikessa rauhassa mutustella vihreää ja tuntea hetken olonsa villiksi ja lähes vapaaksi.

Hevosia treenataan niin maneesissa kuin kentälläkin, jotka kummatkin ovat valaistuja. Estekalustoa löytyy kumpienkin paikkojen tuntumasta ja ne antavat monipuoliset mahdollisuudet erilaisten esteiden harjoitteluun. Maneesissa sopii ihan varmasti muutamakin kaahari yhtä aikaa menemään, eikä varmasti tule yhteentörmäyksi, mikäli jokainen tietää oman paikkansa. Paikka alkaa ehkä kuullostamaan korvaasi liiankin hienolta, mutta kyllä mukaan mahtuu aina pienoinen ripaus sitä vanhaa maalaisuuden tuntua ja rehtien suomenhevosten kasvatusta.

© ariel. - © Liisa H. - © Sirke

Tallin omistaja

Näin heti alkuun voin sanoa, että ei, minä en ole oikeasti tällainen, mitä seuraavassa kuvauksessa kerron.


Tallin omistaja, Yaren, on 26-vuotias nuori nainen, jolla hevoskokemusta on takanaan parinkymmenen vuoden ajalta. Kokemus on tuonut tallin pitoon tarvittavat ainekset mukanaan ja kisaaminen kovemmallakaan tasolla ei tuota ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Pituutta ei löydy juuri nimeksikään edes korkokenkien kanssa, mutta niinhän se menee, että maasta se pienikin ponnistaa. Luonne lienee jokaisen itse arvioitava, mutta vaaleat hiukset jäävät tuskin keneltäkään huomaamatta.

Vuonna 2005 astui ensimmäisen kerran tallin omistajan asemaan, tätä ennen oli vain hoidellut muutamia hevosia muilla talleilla. Itsevarmuus on kasvanut vuosien myötä ja voi varmasti todeta, ettei se ole huono asia ollenkaan. Suomenhevoset ovat olleet naisen intohimon kohteena useamman vuoden ajan, jonka pohjalta ajatus suomenhevosten kasvattamisestakin lähti liikkeelle. Aiemmin arabialaiset täysiveriset olivat suuren mielenkiinnon kohteena, mutta suomalaisuus vei sittemmin voiton.
     
     


© ulkoasun Hayfa bint Abd-al-Kadar