 |
19.06.2009
Ei uusia kasvatteja.

Tekijänoikeudet
1. kuva © Johanna R.
|
 |
Tallin kasvatit
Ventoksessa kasvatus on suuri osa toimintaamme ja varsoja syntyy välillä tiuhaankin tahtiin. Vauveliinit lähtevät yleensä muualle maailmalle, harvemmin ne jäävät asustelemaan tänne synnyintallilleen. Ventoksessa kasvatetaan suomenhevosia ja näiden painotuksena on lähinnä esteet ja koulu. Tarkoituksena on kerätä ensiksi vanhemmille menestystä ja myöhemmin teettää näistä yksilöistä tulevaisuuden lupauksia. Kasvattiliitteenä toimii suomenhevosilla Ventoksen-etuliite ja muun rodun edustajilla VEN-loppuliite. Huomioithan nämä rekisteröidessäsi kasvattia VRL:n rekisteriin! Muutamilla Blue Timen aikaisilla kasvateilla voi nähdä Blue Time's- ja BT-etuliitettä ja jos mennään vielä pidemmälle alkuaikoihin, on osa täysin kasvattiliitteettömiä.
Kuten aikaisemmin totesin, myyn kasvatit yleisimmin eteenpäin. Ostajalta vaadin lupausta siitä, että kasvatilla kisataan aktiivisesti ja kerätään mielellään myös mahdollisimman paljon arvonimiä ja meriittejä, hevosen kapasiteetin ja osaamisen mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uuden omistajan pitäisi luvata kuu ja tähdet taivaalta, jotta saisi kasvatin mukaansa. Eikä sitäkään, että ostajaehdokas lähtee valheen tielle sanoen lupaavansa sellaista, mitä ei pysty täyttämään. Uusi koti pitäisi mielellään olla elinikäinen, mutta jos näin ei ole, kasvatti tulee palauttaa minulle takaisin. Kasvattia ei saa myöskään tapattaa nuorella iällä, vaan vasta iän alkaessa painamaan hevosta. Muutama jälkeläinen on ehdoton, mutta kymmenkunta varsaa en todellakaan vaadi. Kasvatin kuollessa asiasta tulee ilmoittaa minulle ja hevoselle tulee tehdä muistosivut. Ostotarjoukset laitetaan joko mailiini tai Hevostalli.netissä kasvattien myyntitopikkiin, mikäli sellainen foorumilta löytyy. Sivuja tulee ilmoittaa minulle viimeistään kahden viikon päästä myyntipäivästä!
Liian usein tahtoo kasvattien ostajilta unohtua se pyydetty kasvattajan linkittäminen, joten ihan muistutuksen sanana; kun omistat Ventoksen kasvatin, linkitä hevosen kasvattajaksi " yaren. / Ventos ". Käyn katsomassa kasvattien sivuja säännöllisesti, jotta tiedän, onko hevonen vain pihan koristeena. Jos hevosen sivuilla ei tapahdu mitään päivittelyä pitkään aikaan, alan kyselemään omistajalta, miksi näin on. Heti en tietenkään ala hevosta pois viemään, mutta mikäli senaikainen omistaja ei vastaa yhteydenottoihini inhimmillisen ajan sisällä, otan täydet velvollisuudet ventoslaisen hyvinvoinnista ja otan sen takaisin.
Kuulumisten suhteen kasvatin omistajilla ei ole mitään velvotteita, mutta tokihan se olisi mukava kuulla, mikäli hevonen on saavuttanut jonkun täheellisen etapin näyttelyissä, laatuarvosteluissa tms. Tarkoituksena olisi kuitenkin saada listattua niitä menestyneimpiä kasvatteja erikoismaininnoin.
HUOM! Kaikki muunrotuiset kasvatit on poistettu listoilta, mutta niiden sivut ovat edelleen muistissani. Poikkeuksena kuitenkin parit shetlanninponikasvatit, koska yksi sellainen majailee edelleen tallissani. En kuitenkaan enää kysele niiden perään, joten niiden suhteen saa täysin vapaat kädet.
Kasvatit vuonna 2009
Kasvatit vuonna 2008
Suomenhevoset
01. - 25.06. o. Ventoksen Haamuhuijari (Hulipeli KIR x FS Aavekuiskaaja) - om. Ireth / Viisikko
02. - 24.06. t. Ventoksen Häivähdys (Hölyn Pöly x Rusetti-Leija) - om. maukka. / Mumina
03. - 23.06. o. Ventoksen Räyhähenki (Hölyn Pöly x Rusetti-Leija) - om. jää kasvattajalle
04. - 16.06. o. Ventoksen Raihnanen (Hulipeli KIR x Ristin Rimakauhu) - om. raadeltu.
05. - 10.06 o. Ventoksen Kilivoro (Hölyn Pöly x K.S. Tuulen Vire) - om. Cric / Virallinen
06. - 02.06. o. Ventoksen Ikuisuus (Perjantain Alaikäinen x FS Aavekuiskaaja) - om. Sushipuikko
Kasvatit vuonna 2007
Suomenhevoset
01. - 21.04. t. BT Myötätuuli (AGH Tuulenpuuska x Kotikylän Wilhelmiina) - om. Ireth / Viisikko
02. - 21.04. o. BT Vastatuuli (AGH Tuulenpuuska x K.S. Tuulen Vire) - om. Ireth / Viisikko
03. - 20.03. t. BT Belinda (Ässän Kahlekuningas x K.S. Tuulen Vire) - kuollut
04. - 20.01. o. BT Suur-Tuiverrus - (Suur-Santeri x K.S. Tuulen Vire) - om. Daihj / Varvikko
Muunrotuiset
05. - 16.07. she-t. BT Joli Royal (NA Ukkosenpoika x Blue Time's Ebone Lightning) - om. Kia / Janina
Kasvatit vuonna 2006
Suomenhevoset
01. - 04.06. sh-o. BT Tuli-Sauhu (Clausers Homer x Minttu) - om. Slau / Kiiltäväinen
Muunrotuiset
02. - 03.06. she-t. Blue Time's Ebone Lightning (Pallosalama x Ebony) - om. jää kasvattajalle
|
 |