Ristiseiska AR - virtuaalihevonen
Nimi Ristiseiska AR "Seska" Kasvattaja Sonja P. / Ariana
VH-tunnus VH-34909 Tuoja -
Syntynyt ja ikä 25.06.2007 - Katso ikä
Omistaja yaren. / Ventos
Rotu ja sukupuoli Suomenhevosori Painotus Kenttäpainotteinen
Väri ja merkit Rautias, lsi, vtj ksk, otj ksk Koulutustaso ko: Va B re: 100cm
Säkä 152cm Hoitaja -
Saavutukset
KUMA, JS x2

LUONNE

Seska ei ole maailman luotettavimpiin hevosiin kuuluva. Ori käyttäytyy yleensä kyllä varsin mukavanlaisesti, mutta joskus se saattaa tehdä jotain täysin odottamatonta. Tästä esimerkkinä se, että Seska saattaa esimerkiksi taluttaessa nosta jostain olemattomasta syystä pystyyn, olevinaan jonkun säikäyttämänä. Ei ori tätä toki ihmiselle pahuuttaan tee, mutta Seska ei välillä jaksa kovinkaan välittää, mitä ihmiset sen käytöksestä tuumaavat. Ulkonäköä orilla kyllä piisaa ja se korvaakin osaksi arvaamattoman luonteen.

Korvat ovat mitä yleisimmin luimussa, kun Seskaa puunataan. Ori ei oikein pidä, kun sen ympärillä pyöritään ja saattaa joskus käyttäytyä hyvinkin arvaamattomasti. Kaulan ali esimerkiksi ei kannata mennä, sillä Seska saattaa näykätä kipeästi. Koskaan ori ei kuitenkaan puremalla pure ja jos Seska näykkäiseekin, sitä topakasti sättimällä herra muistaa sen kerran pitää hampaansa kurissa. Kokemattomalle ja aremmalle ihmiselle Seska ei siis todellakaan ole mikään ihannehoidokki. Näykkimisen ja luimimisen lisäksi Seska myös potkii takasillaan taakse päin ärtyneesti, mutta koskaan se ei potkujaan osoita kenellekkään ihmiselle. Joskus saattaa kuitenkin olla, että hoitaja sattuu takasten lähettyville väärään aikaan ja jos ori on jostakin närkästynyt, saattaa olla hiuksen hienosti kavio ohittaa ihmisen. Jos Seskalle kuitenkin heti aluksi ilmoittaa, kuka määrää, voi olla melko varma, että ori ei ole kovinkaan hankala. Herkkä tämä herra ei iholtaan ole, mutta hermot saattavat olla kireällä Seskalla milloin mistäkin. Ihmisen silmin näitä pikkuseikkoja ei välttämättä edes huomaa. Pään Seska antaa harjata, mutta koko ajan korvat pysyvät luimussa varoittavasti. Kavioidenkin ottaminen sujuu muitta mutkitta, mutta takaset kannattaa ottaa varoen, sillä Seska harrastaa alvariinsa niillä potkimista taaksepäin. Kuolaimet ori ottaa reippaasti suuhunsa ja muutenkin suitset on helppo asettaa Seskan pääkoppaan. Satulan laitto tuottaa hieman ongelmaa, sillä herra on sitä mieltä, että vekotuksesta on pelkkää haittaa. Lopulta kuitenkin kun satulan saa selkään, ei ongelmia ole.

Reipas on vauhti, sitä ei voi kukaan kieltää, kun Seskan selässä istuu. Herra on todella vaikea saada kuuntelemaan apuja ja kun siinä lopulta onnistuu, on se kunnon työvoitto. Kokemattomalle Seska osaa olla varsin pirullinen, joten pienemmät lapset on syytä pitää totaallisen kaukana tämän orin selästä. Kentällä Seska on varsin reipas, mutta koulurataa mentäessä on jopa hieman laiskahko. Seska ei kuitenkaan siedä minkäänlaista potkimista, vaan jos joku täräyttää jalat voimalla hevosen kylkiin, saa tuta kunnon kyydistä. Silloin katsojilla voi olla naurussa pidättelemistä, kun voimakas Seska vetää pukkirodeota pitkin aidattua kenttää ja ratsastaja roikkuu mukana kuin räsynukke. Tähän mennessä Seskalla on kuitenkin ollut kokeneet ratsastajat selässä ja alkuerehdyksien kautta ei kukaan varmasti toista kertaa erehdy oriille voimakkaita pohjeapuja antamaan. Esteillä herra osaa totisesti kuumua, mutta ei kuitenkaan ala ryöstämään. Seska on vain niin innoissaan, kun saa näyttää, mitä osaa. Orista oikein huokuu määrätietoisuutta ja jos vaikka puomi jostain syystä kolahtaa alas, voi orista huomata, kuinka se "romahtaa". Seska on niitä hevosia, jotka pyrkivät ratsastussuorituksissa lähes täydellisyyteen, joten pienikin virhe voi saada orin ärtymään. Maastossa Seska on todella energinen ja pälyilee maastoesteitä joka mutkan takaa. Kenttähevoseksi koulutettuna Seska tietää, mitä pitää tehdä, kun joku tukki sattuu tielle. Silloin se on menoa ja ennen ei hiljennetä, ennen kuin este on ylitetty sujuvasti.

Seska on niitä hevosia, mitkä haastavat riitaa kaikkien toisten orien kanssa. Muista oreistani ei löydy varmaan yhtäkään, jonka Seska hyväksyisi laumatoverikseen. Tämän takia Seskaa pidetäänkin yleensä aika pitkälti yksinään tai sitten herran annetaan olla tallin mukavimpien ja alistuvimpien orien seurassa. Niiden kanssa Seskalla ei yleensä tule ongelmia. Tammojen suhteen tämä ori on aivan yli-innokas, eikä mikään estä Seskaa pyrkimästä tammojen "juttusille". Voimakas ori kannattaa siis pitää mahdollisimman kaukana tammoista tai pian saat metsästää oria tammojen joukosta.

Paranneltu luonne tulee pian

SUKUTAULU JA -SELVITYS

i. Marjametsän Aatu
sh, rautias, 149cm
ii. Taikakuun Valveuni esi-KTK
sh, tummanpunarautias, 155cm
iii. Metsätähden Nukkumatti
sph, vaaleanrautias, 146cm
iie. Horrosmaan Sorentsiina
sh
sivut?, †
ie. Marjametsän Kuiskaus
sh
sivut?
iei. Silkin Lentohiekka
sh, liinakko
sivut?
iee. Unenvaltias
sh, rautias
sivut?
e. Bellin Yllätys SLA-I
sh, rautias, 155cm
ei. Haperon Tihku KTK-III, YLA1
sh, rautias, 158cm
eii. Tuohimäen Karaatti KTK-II
sh, rautias, 149cm
eie. Hienohelma TM
sh
sivut?
ee. Kastanja KTK-III, ERJ-III
sph, punarautias, 144cm
eei. Kapoeira KTK-II,
YLA1, AB
sph
eee. Jalavakadun Sumutar
sph, rautias, 146cm

Sukuselvitys tulee pian!

JÄLKIKASVU

00.00.0000 skp. Nimi (Isä)
00.00.0000 skp. Nimi (Isä)

KISAKALENTERI

Kisoja yhteensä 593
Koulukisat 182 kpl: 3. sija 4, 2. sija 13, 1. sija 4
Estekisat 352 kpl: 3. sija 5, 2. sija 11, 1. sija 10
Kenttäkisat 50 kpl: 3. sija 2, 2. sija 2, 1. sija 0
Maastoestekisat 1 kpl: 3. sija 0, 2. sija 0, 1. sija 0
Näyttelyt 6 kpl: 3. sija 0, 2. sija 0, 1. sija 0


SIJOITUKSET
Kouluratsastus
01. | KRJ - 15.07.2007 - KK Overtale - He B - 5/50
02. | KRJ - 18.07.2007 - Sopukka - KN Special - 7/67
03. | KRJ - 19.07.2007 - Sopukka - KN Special - 7/65
04. | KRJ - 08.06.2008 - Rehellinen - Va B - 2/35
05. | KRJ - 12.06.2008 - Ciar Dressage - Va B - 2/50
06. | KRJ - 24.06.2008 - Ristiriita - Va B - 1/44
07. | KRJ - 24.08.2008 - Unhola - Va B - 6/60
08. | KRJ - 15.07.2009 - Cadell - Va B - 3/50
09. | KRJ - 18.07.2009 - Naturael - Va B - 4/60
10. | KRJ - 18.07.2009 - Naturael - Va B - 5/60
11. | KRJ - 18.07.2009 - Naturael - Va B - 5/60
12. | KRJ - 18.07.2009 - Aweia - Va B - 1/50
13. | KRJ - 20.07.2009 - Aweia - Va B - 7/50
14. | KRJ - 21.07.2009 - Aweia - Va B - 2/50
15. | KRJ - 27.07.2009 - Draculan Linna - Va B - 3/19
16. | KRJ - 30.07.2009 - Twitch Shetlands - He A - 2/30
17. | KRJ - 30.07.2009 - Tammelan Ratsutila - He A - 1/42
18. | KRJ - 31.07.2009 - Kastehelmi - He A - 2/30
19. | KRJ - 04.08.2009 - Mörkövaara - He A - 2/60
20. | KRJ - 05.08.2009 - Divine Angel - He A - 5/50
21. | KRJ - 07.08.2009 - Jewel Pony Riders - He A - 6/46
22. | KRJ - 08.08.2009 - Raadelman Hevostila - Va B - 2/40
23. | KRJ - 09.08.2009 - Raadelman Hevostila - Va B - 2/40
24. | KRJ - 10.08.2009 - Vinlanti - Kür He A - 2/78
25. | KRJ - 10.08.2009 - Dakota - Va B - 3/60
26. | KRJ - 11.08.2009 - Jewel Pony Riders - He A - 1/46
27. | KRJ - 11.08.2009 - Dakota - Va B - 2/60
28. | KRJ - 12.08.2009 - Jewel Pony Riders - He A - 2/46
29. | KRJ - 12.08.2009 - Jewel Pony Riders - Va B - 3/43
30. | KRJ - 13.08.2009 - Yanblad - Va B - 2/40
31. | KRJ - 15.08.2009 - Veikeän Hevostila - Va B - 2/50

Kenttäratsastus
01. | KERJ - 20.04.2008 - Usvajärven Ratsastajat - Harrasteluokka - 3/39
02. | KERJ - 29.04.2008 - Bratislava - Aloittelijaluokka - 3/36
03. | KERJ - 03.06.2008 - Whitebrook - Aloittelijaluokka - 4/34
04. | KERJ - 14.07.2009 - Ponitila Adina - Tutustumisluokka - 2/12
05. | KERJ - 27.07.2009 - Hiprakka - Helppo luokka, He B, 100cm, 95cm - 2/19

Näyttelyt
01. | MSY - 16.10.2007 - Okeanos - Hevosorit- ja ruunat - PUN
Esteratsastus
01. | ERJ - 28.03.2008 - Edmond - 90cm - 5/80
02. | ERJ - 10.04.2008 - Luna F - 100cm - 1/193
03. | ERJ - 14.04.2008 - Maple's Stable - 100cm - 4/37
04. | ERJ - 30.05.2008 - Divine Angel - 90cm - 5/83
05. | ERJ - 01.06.2008 - Kaurisrannan Ratsastajat - 100cm - 5/62
06. | ERJ - 09.06.2008 - Tendenz - 90cm - 1/36
07. | ERJ - 09.06.2008 - Tendenz - 90cm - 1/36
08. | ERJ - 24.06.2008 - Pt Akasia - 100cm - 5/36
09. | ERJ - 12.08.2008 - Okeanos - 100cm - 2/71
10. | ERJ - 13.08.2008 - Kaurisrannan Ratsastajat - 100cm - 1/46
11. | ERJ - 15.08.2008 - Sunny's Dancing - 100cm - 3/18
12. | ERJ - 17.08.2008 - Kincaid Farm - 90cm - 8/74
13. | ERJ - 21.08.2008 - Katin Ratsastajat - 90cm - 3/6
14. | ERJ - 22.08.2008 - Främsta Linjen - 100cm - 2/2
15. | ERJ - 22.08.2008 - Kaurisrannan Ratsastajat - 100cm – 1/50
16. | ERJ - 23.08.2008 - Mörkövaara - 100cm – 2/36
17. | ERJ - 23.08.2008 - Mörkövaara - 100cm – 2/36
18. | ERJ - 23.08.2008 - Mörkövaara - 100cm – 2/36
19. | ERJ - 25.08.2008 - Haaparinne - 100cm – 6/50
20. | ERJ - 25.08.2008 - Kaurisrannan Ratsastajat - 100cm – 5/54
21. | ERJ - 30.08.2008 - Hämypuro - 100cm – 1/50
22. | ERJ - 30.08.2008 - Charmant Stallions - 90cm – 8/71
23. | ERJ - 07.09.2008 - Onneton - 100cm – 2/58
24. | ERJ - 17.07.2009 - Barrier Stall - 100cm - 4/20
25. | ERJ - 19.07.2009 - Barrier Stall - 100cm - 1/20
26. | ERJ - 21.07.2009 - Barrier Stall - 100cm - 2/20
27. | ERJ - 21.07.2009 - Stud Monument - 90cm - 10/100
28. | ERJ - 22.07.2009 - Barrier Stall - 100cm - 2/20
29. | ERJ - 22.07.2009 - Barrier Stall - 100cm - 2/20
30. | ERJ - 23.07.2009 - Barrier Stall - 100cm - 4/20
31. | ERJ - 27.07.2009 - Nepolan Ponitalli - 70cm - 4/33
32. | ERJ - 28.07.2009 - Gwen Ponies - 80cm - 1/30
33. | ERJ - 29.07.2009 - Nepolan Ponitalli - 70cm - 1/39
34. | ERJ - 29.07.2009 - Nepolan Ponitalli - 80cm - 3/41
35. | ERJ - 30.07.2009 - Nepolan Ponitalli - 90cm - 1/36
36. | ERJ - 02.08.2009 - Retroradio - 100cm - 9/100
37. | ERJ - 09.08.2009 - Sarkasmi - 80cm - 3/46
38. | ERJ - 11.08.2009 - Vinlanti - 100cm - 4/42
39. | ERJ - 14.08.2009 - Stud Caruso - 90cm - 3/100
40. | ERJ - 16.08.2009 - Naturael - 100cm - 2/100
41. | ERJ - 16.08.2009 - Naturael - 100cm - 6/100
42. | ERJ - 16.08.2009 - Suburban - 90cm - 2/40
43. | ERJ - 17.08.2009 - Naturael - 100cm - 9/100
44. | ERJ - 17.08.2009 - Naturael - 100cm - 6/100
45. | ERJ - 19.08.2009 - Naturael - 100cm - 6/100
46. | ERJ - 19.08.2009 - Naturael - 100cm - 10/100

MUUT KISATULOKSET

ARVOSTELUT

18.10.2007, Matonen
Seska on komea nuori ori. Ryhti on hyvä. Ori omaa kauniin värityksen ja hyvin hoidetut jouhet. Kaviot näyttää hyväkuntoisilta. Orista huokuu elämän ilo ja energisyys. Käynti on rytmikäs. Ravi on matkaa voittavaa ja kevyttä. Silmät on kirkkaat. Ori on perus suomenhevonen; iloinen ja reipas.

VALMENNUKSET

00.00.0000, valmentaja - estevalmennus, 100cm
Seskan kanssa ei todellakaan tarvinnut käyttää aikaa ja vaivaa eteenpäinpyrkimyksen takia - sitä tästä herralta löytyi jo omasta takaa melkein liikaakin. Seska ei tahtonut oikein kuunnella ratsastajaansa, ja alkutunnista käytimmekin paljon aikaa siihen, että saisimme hevosen kuuntelemaan apujasi - paljon ympyröitä ja askellajin- ja temmonvaihteluita. Kun Seska lopulta suostui kuuntelemaan ratsastajaansa ja pehmeni hieman, pääsimme lopultakin työskentelemään esteidenkin parissa; alun sekoilujen takia tähän ei jäänyt aikaa kovinkaan paljon. Aluksi kokeilimme vain pienemmänpuoleisia esteitä, jotka Seska suoritti oikein hyvin - kun hyppääminen aloitettiin, huomasi hevosessa selkän muutoksen yrittämisen taholla. Hypyistä tuli melko laajoja ja hieman suuria esteen kokoon nähden, mutta koska tämä ei menoonne vaikuttanut, ei se paljoakaan haitannut. Kun esteitä sitten korotettiin, ei Seskan suoritus paljoakaan muuttunut, vaan ori suoritti tehtävänsä koko ajan yhtä hienosti - oikein hyvä! Loppuun vielä hyppäsimme noin metrisen radan, jonka aikana ori selvästi kuumeni ja tahtoi mennä koko ajan kovempaa, mutta pysyi kuitenkin käsissä eikä lähtenyt kaahottamaan missään vaiheessa ilman kontrollia.


Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM-game horse
ulkoasu © yaren. & koodausapu © Meleni || 2009 - kuvat © Roosa Tammisto / Pandora